While waiting for the neurological examinations

Nickyn tiistain verikokeiden tulokset tulivat eilen. Ei edelleenkään löytynyt syytä sille, miksi Nicky sai kohtauksen tai miksi liikkuminen (tai seisominen) on edelleen huteraa ja holtitonta. Punkkivälitteisten sairauden tulos oli negatiivinen ja kilpirauhasarvot täysin normaalit.

Olen soitellut Eija-kasvattajan kanssa ja me molemmat olemme yrittäneet miettiä syytä tai selitystä. Toistaiseksi ei vielä mitään. Tänään aamulla soitin sitten Eläinsairaala Aistiin ja kyselin seuraavia vapaita aikoja tarkempiin neurologisiin tutkimuksiin. Saimmekin ajan jo ensi viikon tiistaille 10.9. Onneksi minulla sattuu olemaan koulussa sellainen päivä, että pääsen lähtemään Nickyn kanssa Vantaalle. Tuohon reissuun täytyy varata kuitenkin koko päivä aikaa, vaikka meille aika onkin varattuna aamupäivälle.

Eilen illalla minulla oli taas niin kovin synkkä hetki ja kaikki tuntui jo menetetyltä. Silmätkin olivat aamulla aivan turvoksissa eilisen jäljiltä. Onneksi tänään on ollut taas parempi päivä, sekä itsellä että Nickyllä. Ehkä Nicky haluaa nyt vain näyttää minulle, että kyllä hän pärjää. Oli aamulenkilläkin jo kovin innokas ja otti jopa muutaman pikaisen spurtinkin! Häntäkin alkaa jo nousta sille totutulle Nicky-tasolle - ihanaa! Varmaankin ensimmäisen kerran ikinä olen iloinen tuosta liputtavasta hännästä! :) Liikkuminen on edelleen hoippuvaista, mutta ajoittain parempia merkkejä on havaittavissa. Nicky on välillä jopa alkanut leikittää Roita, mutta olen yrittänyt vähän toppuutella meidän toipilasta, ettei ihan liikaa vielä kuitenkaan innostu meuhkaamaan.

Nyt ollaan vielä viikonlopun yli ihan rauhakseen ja toivottavasti tiistain jälkeen ollaan viisaampia jatkon ja mahdollisen tulevan kuntoutuksen suhteen.

Ps. Eilen huomasin, että Roin sama, tulehtunut korva on taas ärtyneen oloinen ja eilen vielä täynnä tummaa töhnää. Vielä ei kuitenkaan aloiteta antibiootteja. Putsataan aamuin illoin ainakin näin aluksi ja katsotaan sitten maanantaina uudestaan, tarvitseeko varata aika lääkäriin. Kyllä yksi koira riittäisi, jonka kanssa täytyy eläinlääkärissä ravata.. Ja se yksikin on jo liikaa.

0 comments :

Post a Comment

Thank you for your comment!