Tallinn Winner 2014

Viikonloppuna olimme näyttelyreissulla Tallinnassa. Lähdimme matkaan lauantaina aikaisin aamulla, herätyskello soi klo 3.00. Otimme Ypäjältä kyytiin Eijan ja Roin siskon Minin ja yhdessä jatkettiin sitten matkaa satamaan ja kohti Tallinnaa. Näyttelypäivä meillä oli sunnuntaina, joten lauantai oli aikaa asettua ja toipua matkustuksesta ja ennenkaikkea aikaisesta aamuherätyksestä!
In Old Town, Tallinn.
 Meillä oli Roin kanssa kovat odotukset näyttelystä, mutta lopulta tulos jäi odotuksiin nähden aika vaisuksi. Bordercollieiden kehä oli suoraansanottuna todella pieni, joten liikkuminen oli jokseenkin rajallista. Roi kuitenkin esiintyi mukavasti, joten siihen voin olla tyytyväinen. Tuomari (Ricky Lochs-Romans Hollannista) tykkäsi selvästi kevytrakenteisemmista uroksista ja sijoitti ne paras uros -kehässä kärkeen.
Arvostelu oli seuraavanlainen:
"Nice outline, not too showy. Shows nice conformation between foreface and skull. Working very typical with ears. Good chest and corect bone. Moving very easy with good temperament."
Ja lopputulokseksi AVO-ERI, AVK2, SA, PU4

Eija ja Mini voittivat oman luokkansa, mutta paras narttu -kehässä ei valitettavasti tullut sijoitusta. Tulokseksi tuli AVO-ERI, AVK1, SA. Mini jatkaa siis edelleen sen viimeisen Viron sertin metsästystä.
Nice park right next to our hotel we stayed in.
Tuloksesta huolimatta meillä oli oikein mukava reissu yhdessä Eijan ja sisarusten kanssa. Kiersimme vähän Tallinnaa ja vanhaa kaupunkia yhdessä koirien kanssa. Nautimme hyvästä ruoasta ja ennen kaikkea mahtavasta seurasta! Seuraavaa yhteistä Viron reissuakin alettiin jo suunnittelemaan tulevalle kesälle! ;)
Siblings Mini and Roi.
 Roin näyttelyura jatkuu seuraavaksi meidän kotinäyttelyssä eli Tampereen KV:ssa 4.5.! Tätä ennen olen kaavaillut muutamaa match showta, että saataisiin liikkeet hiottua vielä kuntoon. Roin liikkeethän ovat luonnostaankin todella hyvät ja vaivattomat, kunhan vain kehässä saisi niihin sitä rentoutta, mitä lenkeillä..

Lisäksi meidän tokokurssin olisi näillä näkymin tarkoitus alkaa ensi viikolla. Vihdoin! Toivotaan nyt, että tämä suunnitelma pitää, eikä taas aloitus siirry myöhemmäksi. Jos kehitystä tulee tarpeeksi, niin ehkä kesän/syksyn aikana päästäisiin korkkaamaan tokourakin!
Roi's beautiful sister Mini (Demssin Challenge).
Last weekend we were in Tallinn, Estonia. We left of to Tallinn on Saturday. The alarm clock rang at 3 am. From Ypäjä we picked up breeder-Eija and Roi's sister Mini and together we drove to harbour and off to Tallinn. We had our show on Sunday so on Saturday we had time to settle down and recover from the early wake-up!

We had quite high expectations with Roi and our result were kind of dissapointing. Roi did well and I was proud of him but the judge (Ricky Lochs-Romans from Hungary) awarded those lighter males in head of Roi.

The judgement was all good:
"Nice outline, not too showy. Shows nice conformation between foreface and skull. Working very typical with ears. Good chest and correct bone. Moving very easy with good temperament."

And the result was 4th best male with QC.

Eija and Mini won their class but she didn't get placement in best bitch -ring. So Mini continues hunting her last CAC in Estonia.

We had our next show here in our hometown, Tampere, 4th of May. Before that I have planned some match shows that we can practise more that moving. Roi is naturally very good and easy mover but still there is some to do with.


And our obedience course is hopefully about to start next week. I'm so excited! If we get progress enough maybe we will start competing in summer or autumn. Thumbs up! 

0 comments :

Post a Comment

Thank you for your comment!