Sitten taas Nickyn vointikuulumiset. Eli päivä päivältä pientä parannusta on, mutta tuo takapää on edelleen ihan vempula.. On kuitenkin piristynyt noin muuten hirveästi. Tänään ulko-ovella oli vastassa ja huomattavasti innokkaampi koira, kuin parina aikaisempana päivänä. Myös takapihalla oleva jalkapallo on edelleen ihan ykkönen! Ei tosin jaksa paimentaa aivan samalla intohimolla, kuin aiemmin. Koirat lähtivät illaksi isäni mukana käymään mökillä "iltalenkillä". Nicky tosin edelleen pidetään levossa eikä saa rasittaa liiaksi.
Olen optimistinen sen suhteen, että eilisten verikokeiden tulokset saataisiin jo huomenna. Päivystän siis puhelimen vieressä! Viimeistään perjantaina lupasivat tulosten olevan valmiit. Peruin tänään meidän perjantaiksi varatun ajan Hakametsästä, odotetaan ensin verikokeiden tulokset ja katsotaan sitten jatkoa tarkemmin. Ja luultavasti seuraavan ajan varaan jokatapauksessa tuonne Reviiriin, kun siellä tietävät jo koiran tilanteen ja taustat yms.
Lopuksi vielä muutama kesäinen kuva viime viikoilta! Onneksi aurinkoista ja lämmintä säätä on lähipäiville luvattu. Vaikka untuvatakkiostoksia olenkin jo suunnitellut, myönnän.

0 comments :
Post a Comment
Thank you for your comment!