Paimenkoira Roi

Minulla on ollut niin kiireinen ja hektinen kulunut kuukausi koulun puolesta, että välillä on oma jaksaminenkin ollut kysymysmerkki. Mutta onneksi nyt alkaa kevätlukukausi olemaan loppusuoralla, enää viikko ja yksi tentti jäljellä. Sitten minäkin pääsen vihdoin opiskelijan kesälomalle eli töiden pariin. Tosin tarkoitukseni on tehdä kesä suhteellisen maltillisesti töitä, jotta aikaa jäisi siihen akkujen lataamiseenkin entistä rankempaa syksyä varten. Eli ei nämä opinnot yhtään helpotu, päinvastoin. Mutta ei murehdita niitä vielä, ne ovat sitten elokuun asioita.

Tosiaan kauheasti muuta ei nyt olla keretty tekemään kuin lenkkeilemään. Viime viikon tokon ohjatut jäivät väliin oman työvuoroni takia ja tällä viikolla Tampereella järjestettävien tokon SM -kilpailuiden vuoksi treenit on peruttu. Mutta ehkä ensi viikolla sitten päästään taas tositoimiin.

Eilen kävimme taas Kangasalla Kaislan opeissa paimentamassa. Taukoa edellisestä kerrasta oli sen kaksi viikkoa, jonka olen nyt ajatellut pitää treenikertojen välissä. Ihan kustannusten vuoksi. Mutta tämä väli tuntuu olevan ihan sopiva, kehitystä tapahtuu jokaisella kerralla ja päästään aloittamaan aina siitä, mihin edelliskerralla jäimme. Eli aivan erinomainen tilanne sikäli. Tällä kertaa päästin liinasta irti miltei heti alkajaisiksi, sen verran hyvin lähti hakemaan kaarta oma-aloitteisesti. Tosiaan vielä harjoittelemme pyörössä niin, että liina tulee koiran perässä varmuuden vuoksi, jos sellainen ylläritilanne tulee, että täytyy saada koira hanskaan.
All pictures © Mia Malmi
Roi teki todella hienoa työtä ja alkaa selvästi olemaan ideaa touhussa. Eli alusta loppuun asti tekee intensiivisesti töitä, eikä malttaisi lopettaa hommia edes silloin, kun ollaan lähdössä pyöröstä pois. Parempi kuitenkin tässä vaiheessa lopettaa ennen kuin alkaa keskittyminen herpaantumaan ja vauhti nousemaan liian lujaksi. Tällä kertaa meinasi itselläni olla hankaluuksia, nimittäin päässä alkoi pyörimään muutamaan otteeseen todella voimakkaasti. Roi on vahvasti oikeanpuoleinen eli kiertäisi mielellään vain vahvempaan suuntaan. Se on sitten melkoista pyörimistä, kun Roi innostuu ja nostaa vauhdin turhankin lujaksi. Jatkossa täytyy siis keskittyä hermojen hallintaan ja rauhallisempaan työskentelyyn, jotta saataisiin alettua teknisiä kuvioita harjoittelemaan. Eli niitä kuuluisia jarruja kaivattaisiin, olisiko jossain ylimääräisiä lainaksi?

Seuraavat treenit onkin sitten taas parin viikon kuluttua! Kaksi viikkoa tuntuu niin pitkälle ajalle, kun molemmat mielellään kävisi paimentamassa useamminkin. Mutta ei auta kuin malttaa mielensä ja odotella tovi..

0 comments :

Post a Comment

Thank you for your comment!