Sunnuntaina aamupäivästä oli Roin luonnetesti Lempäälässä. Ja kuinka ollakaan, edellisyönä alkoi satamaan vettä ja sitä tietenkin meidän riemuksemme riitti koko sunnuntaipäiväksikin. Edellisenä päivänä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja parempaa säätä ei olisi voinut toivoa. Viime kesänä Roin MH-luonnekuvauksessahan myös juuri meidän vuoromme aikaan tuli vettä taivaan täydeltä, ukkosen säestämänä. Mutta kelit ovat arvaamattomia Suomessa.
Tuomareina luonnetestissä olivat Irene Puputti ja Marco Vuorisalo.
Roi palautui eri osioiden välissä erinomaisesti eikä ottanut mistäkään tehtävästä itseensä, vaan suoritti osiot tyylikkäästi. Se ei ollut ollenkaan hermostunut, vaan käyttäytyi rauhallisesti ja otti vastaan sen, mitä oli tulossa. Saan olla kyllä jälleen kerran erittäin ylpeä minun pienestä mustasta!
Toimintakyky +1a Kohtuullinen
Terävyys +1b Koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu -1 Haluton
Taisteluhalu +2a Kohtuullinen
Hermorakenne +1b Hieman rauhaton, hermostunein pyrkimyksin
Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Roi suoritti testin muuten siis erittäin mallikkaasti lukuunottamatta viimeisenä tulleita laukauksia. Niihin Roi reagoi jokaisella kolmella laukauskerralla, jonka vuoksi arvosteluksi sen osalta laukausaltis. Reaktio ei millään kerralla ollut suuri, mutta reaktio oli samanlainen jokaisella kerralla, jonka vuoksi tuomarit eivät voineet sitä luokitella laukauskokemattomaksi. Tämän vuoksi luonnetesti arvosteltiin hylätyksi, vaikka pisteet olivatkin hienot 153.
Eli ei saatu Roista vielä viikonloppuna leivottua muotovaliota. Muotovalionarvo (ainakin Suomen osalta) jää odottamaan tulevaisuuteen. Vaihtoehdot ovat joko 1) uusia luonnetesti aikaisintaan puolen vuoden päästä 2) suorittaa palveluskoiratunnus (jäljeltä) 3) suorittaa paimennuksen perusrata hyväksytysti. En ole vielä päättänyt, minkä vaihtoehdon edellä mainituista kolmesta tulen valitsemaan. Kaikki ovat varsin mahdollisia. Jäljen harrastaminen aloitetaan tänä keväänä. Kisatavoitteita tai -aikatauluja en vielä tässä kohtaa siis tiedä. Paimennuksen harrastaminen ollaan jo aloitettu ja siinä ollaan jo edistyttykin. Nyt keväällä/kesällä, kun päästään aloittamaan paimennuksen treenaaminen ihan kunnolla ollaan viisaampia sen asian suhteen, kuinka pitkälle meidän rahkeet paimennuksen saralla oikein riittää. Jää nähtäväksi, onko mahdollista saada paimennus niin hyvälle tolalle, että syksyllä voisimme kokeilla perusradan suoritusta. Tavoitteita siis ainakin on! :)
Loppuun vielä videomateriaalia luonnetestistä.
0 comments :
Post a Comment
Thank you for your comment!