Uusia tuulia

Tällä hetkellä elämä on eräänlaisessa muutospisteessä. Nimittäin nyt on varmistunut, nimittäin muutan koirien kanssa Tampereelta naapurikuntaan Pirkkalaan heti syyskuun ensimmäisellä viikolla. Alustavasti on puhuttu, että Nicky palaisi takaisin kotiin viettämään eläkepäiviään, kun vauhti lenkeillä hidastuu oleellisesti niin, ettei Roin ja minun vauhdissa enää pysy. Mutta sen aika ei ole vielä toivottavasti pitkään aikaan. Ainakin koko kesän ajan on Nicky ollut pirteä ja vauhtia on piisannut välillä jopa ihan liiaksi asti!
Mutta näistä muuttokuvioista varmasti tulee lisää, kun pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Ainakin vielä pari viikkoa elämä jatkuu normaaliin tapaan nykyisessä kodissa. Varsinaista muuttopäivääkään en osaa tässä kohtaa sanoa, täytyy edetä koirien kanssa rauhallisesti, pääsevät omaan tahtiin totuttelemaan uuteen paikkaan ja ympäristöön. Itselläni ei ole vapaata muuton aikoihin, ei koulusta eikä töistä.
Sitten muihin asioihin. Kuten jo yllä olevista kuvista on voinut päätellä, koiralaumamme on hetkellisesti kasvanut kolmeen. Nimittäin saimme eilen "yökylään" Roin siskon Minin. Eija lähtee muiden koirien kanssa Tallinnaan viikonlopuksi, joten lupauduin ottamaan Minin meidän mukaan Nokian ryhmänäyttelyyn lauantaina. Näyttelyn jälkeen käynkin sitten viemässä Minin takaisin Ypäjän kotiin.
Yhteiselo kolmen bordercollien kanssa on mennyt jopa yllättävän rauhallisesti ja kivuttomasti. Roi ja Mini ovat vanhoja tuttuja paitsi pentulaatikosta myös yhteisiltä Viron reissuiltamme. Ja Nicky taas tulee toimeen tarvittaessa kaikkien koirien kanssa, ja vielä kun on narttu niin ei puhettakaan mistään ongelmista! Mini on ollut kuin kotonaan ja silminnähden tyytyväinen, kun on monta innokasta rapsuttajaa! :) Sisarukset ovat useaan otteeseen pistäneet ranttaliksi ja kunnon painit pystyyn. Ja on meidän vanha herrakin intoutunut leikkiin!

Life is full of changes

My moving to Pirkkala from Tampere has been corfirmed now. The moving will be on early September. Dogs are moving with me so this is going to be some kind of changing point for all of us - me and the dogs but for my family too. We have discussed that Nicky will move back home when he is not capable of doing such long walks than now he is. But hopefully he is in good condition for long time. All summer he was very cheery and full of life.

As you may have already noticed, our number of dogs have been increased to three. Yesterday Eija brought Roi's sister Mini for "sleepover". Eija is with other dogs in Tallinn for all weekend so I promised to take Mini with us to group show in Nokia on Saturday. After show I will take Mini back home.

The living with three dogs have been suprisingly easy so far. Roi and Mini are familiar with each other except from the whelping box but from our jointed journeys in Estonia as well. And Nicky comes along with every dog when it's necessary. And now when Mini is bitch there isn't any problems! Mini has feel like home in here and the siblings have played and wrestle with each other a lot. And Nicky has been inspired of playing as well.

0 comments :

Post a Comment

Thank you for your comment!