Tervakoski KV

Lauantaina oli vuorossa meidän tämän vuoden viimeinen ns. varma kotimaan näyttely, Tervakosken KV. Tuomarina oli Gabor Hargitai Unkarista. Bordercollieita oli ilmoitettu kaikenkaikkiaan 26, mutta jonkinverran oli poissaoloja etenkin nartuissa. Kehä alkoi meidän osalta jo heti ensimmäisten joukossa klo 10. Onneksi ajomatkaa Tervakoskelle ei kerry kuin tunnin verran, joten aivan mahdottoman aikainen aamuherätys ei ollut. Itselläni olo ei mikään kaikista parhain mahdollinen torstaina alkaneen syysflunssan vuoksi ollut, mutta parhaamme lähdettiin jälleen tekemään.

Viime viikonlopun Nokian ryhmänäyttelyn jälkeen ilmoitin Roin näyttelykurssille, jotta voisimme harjoitella erityisesti kehässä liikkumista samanaikaisesti toisten koirien kanssa. Näyttelykurssi on nyt torstaisin viisi kertaa. Toivottavasti tästä saamme kaipaamamme apua ja sitä rentoutta liikkeisiin! Ja toki muutenkin käytökseen toisten koirien (lähinnä siis urosten) kanssa.

Tällä kertaa pääsimme ennen kehän alkua hyvin harjoittelemaan ja jouduinkin yllättävän paljon Roin viretilaa (joka muutenkin tuppaa olemaan näyttelyihin liian ylhäällä) laskemaan. Kehässä mentiinkin sitten yhtäsoittoa monta kierrosta juosten ympäri ja yritin saada Roita rauhoittumaan. Tämän jälkeen lähdettiin vielä näyttelyaluetta kiertämään ja katsastamaan tämänkertainen myyntikojujen tarjonta. Bongasinkin oikein hienon violetin värisen tuolin, jonka itseasiassa myöhemmin kävin vielä ostamassakin!
© Devils Shepherd Border Collies
Meidän kannaltamme oli erittäin hyvä, ettei tuomari juoksuttanut uroksia avoimessa luokassa yhtäaikaa. Otti vain suoraan vuorotellen yksilöarvosteluun, jossa sitten toki päästiin normaalin tapaan juoksemaan. Roi esiintyi hienosti ja malttoi pitää hännänkin kohtuullisen nätisti. Roille avoimen luokan neljästä uroksesta ainoana ERI ja SA, hienoa! Sitten heti perään olikin jo paras uros -kehä, jossa Roista urosten voittaja. Näinollen meille siis viimeinen SERT ja ensimmäinen CACIB! Jippii!!

Arvostelu oli seuraava:
"Good proportion. Correct size. Very nice head. Good pigmentation. Well set neck. Good topline. Good legs and movement.
Nartut menivätkin poissaolojen vuoksi hirmuista vauhtia. Itse pääsin myös kehään, sillä esitin avoimessa luokassa erittäin valloittavan Jaden (Magic Shepherd Affection-Anastacia). Meillä meni neidin kanssa oikein hienosti yhteen ja voitimme luokan erinomaisella! Luokan jälkeen aloinkin jo valmistelemaan Roita ROP-kehään, joten Tellu vei itse Jaden vielä paras narttu -kehässä. Ja hienosti PN3 ja vara-SERT ja vara-CACIB. Onnea Tellu!
© Devils Shepherd Border Collies
Seuraavaksi sitten ROP-kehään, jossa kerran kehä ympäri ja meille ROP-ruusuke käteen. Mahtava päivä kertakaikkiaan! Tosin kieltämättä ryhmäkehien odottaminen ei ikinä ole kaikista mielekkäintä puuhaa. Onneksi meillä oli kuitenkin erittäin hyvää näyttelyseuraa aina ihan loppupäivään asti. Paljon kiitoksia Tellu ja koko muu seurue! Ryhmäkehät alkoivat noin klo 16, eli bortsukehien jälkeen odottamista oli miltei viisi tuntia. Ryhmissä Roin ajatukset olivatkin jo aivan muualla, eikä keskittymisestä ollut tietoakaan. Liikkeessäkin sortui laukalle.. Mutta jokatapauksessa en voisi olla ylpeämpi tuosta pienestä rakkaasta! Paljon kiitoksia Eijalle tästä mahtavasta koirasta!
© Devils Shepherd Border Collies
Seuraava suuri koitos meillä onkin sitten lokakuussa, kun lähdemme Valmieraan, Latviaan. Syyskuu meneekin muuttoa tehdessä ja uuteen kotiin totutellessa. Ja jatkuuhan meillä vielä kuukauden ajan näyttelytreenit, eli tarkoituksena saada hiottua kehäkäytös mallikkaaksi.
© Devils Shepherd Border Collies
© Devils Shepherd Border Collies

© Devils Shepherd Border Collies

Tervakoski INT

On Saturday we had our last show for this year in Finland. Well, I'm still thinking about a few shows but we'll see! There were informed 26 border collies but especially in bitches there were a couple of absents. The judge was Gabor Gargitai from Hungary.

Before the start of ring we have plenty of time to practise. Roi was too full of energy so I tried to get that down. After that ring practise we took a walk around the show ground to get Roi more calm.

For me and Roi it was really good that the judge didn't run us together in open class. He liked to judge males individually. Roi did well and he kept his tail acceptable low too. So Roi had only EXC in open class and QC too. Almost immediately after there was best male round. Obviously the judge liked Roi and put us into 1st place. So Roi had his last CAC and first CACIB. I'm so over the moon!!

The judgement was following:
"Good proportion. Correct size. Very nice head. Good pigmentation. Well set neck. Good topline. Good legs and movement.
 Because those absents the bitches went through very quickly. I was allowed to present lovely Jade (Magical Shepherd Affection-Anastacia) in open bitches. Despite our short acquaintance we played very well together and we won our class with an EXC and QC. After class I started to prepare Roi for BOB-round so the owner Tellu presented Jade in best bitch round. So Jade was 3rd best male with res-CAC and res-CACIB. Congratulations Tellu!

In BOB round we run once around and then the judge put Roi to win! It couldn't have been any better show day for us! Luckyly we had wonderful company for the rest of the day too. Thank you Tellu and the rest of the group too! It would have been too long day without you. Groups started around 4pm so we had to wait about 5 hours after our ring in the morning. And as I though, no placement for us in afternoon. And because of several hours of waiting Roi wasn't able to concentrate at all. However, I'm so proud of my forever baby! Thank you Eija for this an awesome dog!

0 comments :

Post a Comment

Thank you for your comment!