Hämeenlinna All Breeds

Eilen olikin meidän viimeinen näyttely ennen pientä näyttelytaukoa. Auto starttasi kello 7 kohti Hämeenlinnan Tuulosta ja näyttelypaikkaa. Olin melkoisen väsynyt rankan viikon jälkeen, etenkin töistä johtuen. Eikä asiaa auttanut yhtään puuduttava Lahden tien ajaminen.. Olimme näyttelypaikalla tapamme mukaan hyvissä ajoin ja kiertelimme kojuja toiveissa löytää sopiva sadesuoja meidän näyttelyhäkkiin. Yhdessä kojussa olikin hyvännäköinen ja -hintainen, mutta ei ollut oikean kokoista.. Ei siis auta kuin jatkaa etsintöjä!

Roi oli avoimen luokan urosten ainoa, vaikka luettelon mukaan ilmoittautuneita oli kaikkiaan neljä. Loput olivat todennäköisesti jättäneet tulematta tuomarimuutoksen vuoksi. Tuomarina oli tänään Soile Bister, joka piti tiukkaa linjaa. Tuomari sanoi meille heti ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen, että yritä opettaa koirasi juoksemaan häntä alhaalla. Siinä vaiheessa tiesinkin jo, että ei ainakaan sitä erinomaista tule.. Roi oli siis avoimen luokan ykkönen erittäin hyvällä.

Arvostelu:
"Vahva, seistessään kaunislinjainen ja hyvärunkoinen uros. Vahva, riittävän pitkä pää. Hyvät silmät ja purenta. Hieman lyhyt kaula. Kulmaukset ok. Liikkeessä häntä kohoaa. Riittävä askelpituus. Runsas turkki. Erinomainen luonne."

Arvostelu oli muuten ihan mukava, häntä olisi vain pitänyt saada alas. Nyt aletaankin sitten opettelemaan juoksemista häntä alhaalla. Toivottavasti tuottaa tulosta. Ja jos jollakin on jotain hyviä vinkkejä tähän niin ottaisin oikein mielelläni vastaan! :)

Tänään aamulla olikin Nickyn kolmas Cartrophen-pistoshoito, hoitosarjan viimeinen onkin sitten ensi viikon maanantaina! Otin Roin mukaan reissuun käymään puntarilla. Painoa oli 19,5 kg eli aika samoissa mennään kuin viimeksikin, hyvä! Nicky sensijaan saisi pudottaa painoa muutaman kilon. Mökillä isoisäni vain antaa kaikenlaisia herkkuja pöydästä ja jääkaapista..ja tuo rohmuhan syö vaikka maailman tappiin asti! Tänään laskin Nickyn ruoka-annokset taas uusiksi, eli ruoka-annosta vähennetään noin 20g per päivä näin alkajaisiksi. Viikon päästä sitten lähtisi 10g. Katsotaan, tuleeko muutosta. Pakko saada paino tippumaan pari kiloa jo pelkästään nivelrikon takia. Eihän tuo mitenkään pulska ole, mutta mahdollisimman solakkana tarvitsisi pysyä.

Yesterday was our last show before a little break we take. The car started 7 am, I was so tired because the week has been harder than usually. We were early at the show place so we took a look of those boutiques there were. I was looking for a good raining cover for Roi's show kennel. There was couple of those but not any right sized. Does not help but keep on looking!

Roi was the only dog in open class, there was supposed to be three others but they were absent most likely because the changed judge. The judge were today Soile Bister from Finland and she kept the strict line in judging. Roi did otherwise well but he had happy tail in moving so Roi was 1st in open class with VG. The judge said me right away that try to teach him to move with down-set tail. So any good tips for that, anyone!? I would be very pleased for all tips you may give.

Judgement was all good but the tailset.
"Strong, beautiful lines when standing. Good framed male. Strong and long enough head with the good eyes and bite. A little short neck. Angulations ok. Raises his tail in motion. Sufficient step lenght. A generous coat. Excellent character."

Exhibition venue was on field and it was a bit slippery and there was so many good smells all over. I think myself that the place wasn't so good but it was same for all so no complains..

We have our next show the end of August here in Tampere, Finland. So we have enough time for practising the correct tail-setting!

Today morning was Nicky's third treatment. I took Roi with that I could weigh him. Roi was 19,5 kg which is good for his sized dog. Nicky should loose some weigh because he is a bit fat. My grandpa just feed him although I had said him not to. Nicky would eat continually if he just could. But hopefully now when his movement is better it would be easier to loose some weight.

0 comments :

Post a Comment

Thank you for your comment!