Tampere KV

Vappuviikon ohjelmat jatkuivat tänään ja vuorossa oli vuotuinen kotinäyttely, Tampereen KV. Bordercollieita oli ilmoitettu 40, mutta muutama näytti olevan joukosta pois. Kuitenkin oikein suurella joukolla bordercolliet olivat tälläkin kertaa edustettuina.
Tuomarina oli Jill Peak Englannista. Etukäteen ei ollut hänestä minkäänlaista käsitystä, että minkä tyyppistä bordercollieta hän hakee. Kuitenkin linja tuli päivän aikana melko hyvin tutuksi. Hyvin, häntä alhaalla liikkuva ja luustoltaan keskivahva oli hänen mieltymyksensä.

Me oltiin paikanpäällä hyvissä ajoin jo puoli yhdeksän tienoilla, joten kerettiin hyvin harjoittelemaan ja hakemaan sitä oikeanlaista mielentilaa. Roi esiintyikin mielestäni oikein hienosti, tosin häntä oli jälleen liian ylhäällä enkä sitä valitettavasti saanut kehässä enää laskettua. Roi innostuu kehässä liikaa, ja niin se häntä sitten aina nousee sallitun rajan yläpuolelle. Tästä huolimatta tuomari tykkäsi Roista sen verran, että antoi erinomaisen. Kilpailuluokassa sijoitukseksi avoimen luokan toinen, eikä kenellekään SA:ta. Meille tämänpäivän tulokseksi siis AVO-ERI, AVK2.

Arvostelu oli seuraavanlainen:
4 years old male. Bit heavy through. Nice eye and expression. Good legs and feet. Nice body and ribbing. Like better tail carriage. Shown in good coat. Moved soundly. Would benefit from less weight.
Eli ei saatu sitä, mitä lähdettiin hakemaan, mutta suoritus ihan hyvä kuitenkin. Roi oli tuomarin makuun hieman liian raskasta tyyppiä. Ja hänen mielestään olisi saanut olla vieläkin kuivemmassa kunnossa. No, ehkä meillä alkaa häntätreenin lisäksi myös kesäksi kuntoon projekti.
Meidän seuraava näyttelyrupeama onkin jo muutaman viikon päästä, kun lähdetään etelän turneelle Helsinkiin ja Haminaan. Ne ovatkin meidän tämän vuoden ainoat varmat kotimaan näyttelyt. Me Roin kanssa sitä toista ja viimeistä Suomen CACIBia vielä metsästetään, eli katsotaan sitten myöhemmin täytyykö tälle vuodelle vielä kalenteriin joku kansainvälinen näyttely laittaa ylös.

0 comments :

Post a Comment

Thank you for your comment!