Joulukuun lopulla julkistettiin tokon uudet säännöt, jotka astuvat voimaan 1.8.2015. Tänään puolestaan julkistettiin ne kauan odotetut
suoritus- ja arvosteluohjeet. Huhuja luokkien uusista liikkeistä toki olin kuullut jo aiemmin, mutta virallistahan se on vasta nyt. Me aletaan Roin kanssa keskittymään alokasluokan uusiin koeliikkeisiin, koska olin joka tapauksessa ajatellut aloittaa kisaamisen vasta heinäkuun jälkeen. Silloinhan uudet säännöt ja liikkeet ovat jo astuneet voimaan.
Uusien tokosääntöjen innoittamana päätin pohdiskella hieman meidän tämänhetkistä alokasluokan (uusien, tulevien) liikkeiden tilannetta. Tähän asti ei olla tokoliikkeitä treenattu kovinkaan systemaattisesti tai varsinkaan kilpailuita silmälläpitäen treeniryhmän puuttumisen vuoksi. Ja osittain tietysti omaa saamattomuuttani ja osaamattomuuttani. Nyt tilanteeseen on tullut muutos, sillä meidän treeniryhmä sai oman vakivuoron!
Paikalla makaaminen 1 minuutti
Ollaan treenattu tähän mennessä paikalla makuuta omissa oloissa ja ilman sen suurempia häiriötekijöitä. Jatkossa vaatii häiriönsietokyvyn harjoittelemista, jotta saadaan tästä liikkeestä ns. pomminvarma.
Seuraaminen
Seuraaminen on se liike, mitä on ehkä eniten harjoiteltu. Tähän mennessä ei ole treenattu juuri lainkaan nopeuden vaihteluita ja täyskäännöksiä. Sivuille käännökset Roi tekee suhteellisen nätisti, sekä perusasennot itsenäisesti pysähdyksestä. Tämä liike vaatii vielä enemmän tiiviyttä ja sitä oikeaa "tarmoa".
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
Tähän mennessä on treenattu vasta seuraamisesta maahanmenoa ilman, että jatkan itse matkaani. Tarkoituksena on saada maahanmenosta niin varma niin, että sietää minun eteen päin jatkamisen. Maahanmenot tekee hyvin ja ripeästi. Seuraavaksi tarkoitus jatkaa liikkeen harjoittelua niin, että jatkan matkaa. Tämä liike on kuitenkin hyvällä mallilla.
Luoksetulo
Luoksetulo vaatii enää hiomista ja tarkkuutta oikean perusasennon kanssa. Roi tahtoo luoksetulosta tulla vinosti perusasentoon. Tämä asia vaatii paneutumista tässä vaiheessa, jottei suoraa perusasentoa enää myöhemmässä vaiheessa tarvitse hakea.
Noutoesineen pitäminen
Tämä on yksi alokasluokan uusista liikkeistä. Tällaista ei ole Roin kanssa itsenäisenä liikkenä harjoiteltu aiemmin. Itseasiassa tänään aloitin liikkeen treenaamisen uusista säännöistä innostuneena! Tämä liike on muutaman toiston jälkeen jo hyvin hallinnassa, eli suuremmin ei tarvitse tähän jatkossakaan paneutua. Harjoitellaan lähinnä varmuutta erilaisissa tilanteissa ja häiriön alaisena.
 |
| Uuden liikkeen harjoittelua - hyvin sujuu! |
Kauko-ohjaus
Kaukoja ollaan treenattu jonkin verran. Tosin etäisyys minun ja Roin kanssa on ollut hyvin minimaalinen, jottei oppisi edistämistä kaukoissa. Eli etäisyyden 2m kasvattaminen tulee kuvioihin, kunhan vaihdot pieneltä etäisyydeltä alkavat olla varmat. Maahanmeno on ehdottomasti meidän helpoin ja varmin liike, sen tekee todella siististi ja puhtaasti. Maasta istumaan nousee myös oikea-oppisesti eli vain etujalkojaan siirtämällä. Kaipaa kuitenkin vielä varmuutta ja lisäharjoittelua. Seisomista on myös jonkin verran tehty, mutta tämä on se kaikista haastavin. Meidän onneksi se ei vielä alokkaan kaukoihin kuulu, joten taitaa jäädä vielä tässä kohtaa vähemmälle huomiolle. Tyystin pois tätä ei kuitenkaan ole tarkoitus jättää edes tässä vaiheessa, sillä jatkossa myös seisomisen täytyy olla hallinnassa..
Estehyppy
Tätä liikettä ei ole treenattu juuri lainkaan, eikä uusilla säännöillä ollenkaan. Jatkossa tämä liike suoritetaan siis ns. paluuhyppynä eli koira hyppää esteen yli ohjaajan viereen perusasentoon. En kuitenkaan usko, että tämä liike tulee tuottamaan meille sen suurempia haasteita.
Siinä on meidän tämänhetkinen tilanne alokasluokan suhteen tokossa. Paljon on vielä tehtävää, mutta loppukesään/syksyyn mennessä uskon, että kaikki on hyvällä mallilla! Kunhan nyt päästään säännöllisesti treenaamaan, eikä esteitä pahemmin tule.