Auto starttasi aamulla kahdeksan aikoihin ja suunta kohti Lopea. Tänään olikin paimennustreeneissä "pellon päättäjäiset" ja kouluttaja-Virpi oli tuonut meille paljon hyviä herkkuja. Lampaat lähtevät kerintään ja kohti talvitiloja. Seuraavat paimennustreenit pidetäänkin sitten jo eri paikassa.
Pääsimme tällä kertaa kaksi kertaa lampaille, ja molemmilla kerroilla saatiin aikaan erittäin hyvät harjoitukset. Ensimmäisellä kerralla aloitettiin koira kytkettynä liinaan ja muistuteltiin vähän, että mitä täällä pitikään tehdä. Hetken päästä Roi päästettiin irti ja toisella kerralla Roi olikin irti heti alusta pitäen. Tänään harjoiteltiin suunnanvaihtoa, joka tuotti itselleni aluksi suuria vaikeuksia. Koira ei saisi hakeutua ikinä ohjaajan selän taakse, vaan sen täytyisi pysyä lauman takana, kun lauma on ohjaajalla. Jatkossa minun täytyy keskittyä erityisesti rauhoittamaan oma elekieleni ja kepin käyttö, eli tietynlaista jämäkkyyttä ja rauhallisuutta lisää. Loppua kohden kyllä aloin itsekin tajuamaan kepin käytön, miten sen kanssa tulisi oikeasti toimia. Ja heti alkoi koirakin tehdä oikeita asioita.
Roi toimi taas todella hyvin ja rauhallisesti, joten sain keskittyä omaan liikkumiseeni ja ohjaukseeni. Koirahan kyllä työskentelee oikein mallikkaasti, jos vain itse osaisin toimia kepin kanssa niin, etten antaisi ristiriitaisia käskyjä tai signaaleja.. Virpi meidän työskentelyä kehui, että vasta-aloittelijoiksi työskentely sujui hyvin. Roilla on lampaiden kanssa erittäin hyvä itsehillintä ja se pitää hyvän etäisyyden lampaisiin koko ajan.
Kotiin saatiin ohjeiksi alkaa harjoittelemaan paimennuksen maahanmenoa ja pysähdystä. Eli aivan eri käskysanoilla kuin tokossa tai jossain muualla. Näitä nyt aletaankin sitten työstämään seuraavaa paimennuskertaa varten. Paimennuskerrat meille tulee jäämään melko vähiin pitkän välimatkan takia. Mutta realistisesti voisi ajatella, että kerran kuukaudessa jos päästäisiin lampaille, niin se olisi jo ihan hyvä.
0 comments :
Post a Comment
Thank you for your comment!